Mirva KarkkainenMirva, Koulurauhaalehden nuori yrittäjä

Mirva Kärkkäinen, Koulurauhaa lehden uuden kustantajan Kiva Kustannus Oy:n toimitusjohtaja, vakaumuksellinen kiusattujen auttaja. Hänet tavoitat lehden asiakaspalvelusta.

Koulurauhaa lehden toimiston koko henkilökuntavahvuus on tässä – Mirva ja Sasu Helsingistä. He hoitavat firman asioitten hoidon ja lehden kustantamisen juoksevat asiat, jotta Esko Forssasta ja Johanna Oulusta voivat hoitaa lehden auttavan puhelimen palvelut.

MIRVALLE Kiva Kustannus Oy:n toimitusjohtajuus on kutsumusasia. Sen työn hän aloitti toukokuussa 2019.

Ikää Mirvalla on 30 vuotta, mutta kouluaikaiset kokemukset ajavat hänet auttamaan kiusattuja. Hän ei jaksa uskoa, että virkakunta ja varsinkaan kiusatun oppilaan oman koulun opettajat kykenisivät täy-sipainoisesti estämään kiusaamista. He ovat itse aina jonkin verran osallisia siihen, miten asiat ovat päässeet koulussa kehittymään tai olemaan kehittymättä.

– ”Koulun sisällä kiusaamisselvittelyt ovat aina jotenkin vaikeita. Siellä on tosi vaikea asioista hoitaa. Ulkopuolinen näkee asiat selkeemmin.”

Mirvan kanta on, että tarvitaan ulkopuolista, yksityistä toimijaa, ennen kuin kiusatun auttaminen voi olla puolueetonta. Siinä roolissa hän haluaa olla ja on mukana vaikuttamassa.
Ei siitä nyt mahdottoman kauan aika ole, kun Mirva oli itse koululainen. ”Se oli silloin just sitä, että lapset sai hoitaa kiusaamiset koulussa keskenään. Opettajat vain sanoivat, että se on normaalia ton ikäisille lapsille, meille”, Mirva muistelee. Ei sellainen työtapa kiusattua auttanut.
Niitä muistellessa Mirvan motivaatio pysyä vastaavana Koulurauhaa lehden kehitystyössä vahvistuu. Onhan se myös antoisaa palvelutyötä. Asiakaspalvelutehtävissä Mirva on ollut koko nuoren ikänsä. Aluksi kaupan kassana. Myöhemmin tarjoilijana ja ravintolayrittäjänäkin. Kustannusalalla kaikkiaan neljä vuotta.

Asiakaspalvelussa hän haluaa olla helposti tavoitettavissa.
Soitto numeroon 044 725 6673, ja siitä hänet tavoittaa.

 

 

 

Facebook

Lehden tiedot

Kustantaja:
Kiva Kustannus Oy
2351324-7
Mekaanikonkonkatu 3 B 22
00880 Helsinki

asiakaspalvelu@koulurauhaa.fi
puh. 044 7256673 (ti-to klo 11-13)

Lähetä postia

Lähetä rohkeasti postia kokemuksista ja ajatuksistasi kiusaamisesta ja muusta aiheeseen liittyvästä.
Voit lähettää juttutoiveita, runoja, kolumneja, pakinoita tai piirroksia ja valokuviakin. Julkaisemme ainestoa Koulurauhaa-lehdessä halutessasi nimimerkillä. Liitä kuitenkin postiisi nimesi ja yhteystietosi. Voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen: asiakaspalvelu(at)koulurauhaa.fi

Uusin lehti

kansi 3 2016 225x300

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy